maanantai 22. marraskuuta 2010

I'm walking in the darkness and hoping to see you still

Lontoosta lähti mukaani kaksi uutta Collectifin mekkoa, joista tämä tänään päällä ollut oli täysin heräteostos. Pakko oli ostaa, kun oli alennuksessa. Pohdiskelin olisinko ostanut tästä mallista kirkkaan vihreän version, jolla olisin saanut pukeutumiseeni hieman uutta ilmetta, mutta päädyin kuitenkin tähän tuttuun ja turvalliseen ja tyylikkääseen mustaan.

Eläinkuosit ei normaalisti silmääni miellytä, mutta tässä printti on ihan kiva ja ei niin silmääpistävän häiritsevä. Mekko on malliltaan tismalleen sama, kuin tuo blogissa aiemmin esiintynyt punainen.


Söpöt nuo kulahtaneet kengänkärjet. Toinen repsottaa jo siihen malliin, että kohta on reikä. Toisesta puuttuu korkolappu ja korosta irtoaa päällysteet. Yhdet kengät lisää olisivat ihan ok, mutta olen loppuvuoden ostoslakossa.

Collectifiltä lähti mukaani myös alushame, kun olen mokomakin laiskimus enkä jaksa tehdä itse ja vaikka jaksaisinkin halusin alushameen _heti_. En jaksa odottaa joululomalle asti (johon on muuten enää huimat kolme viikkoa), jotta pääsen ompelukoneen äärelle. Tämä alushame sopii mainiosti arkikäyttöön, ei ole liian muhkea, mutta nostaa helmaa kuitenkin kauniisti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti