sunnuntai 6. maaliskuuta 2011

Esittelenpä viime syksynä olleen korsetti-kurssin lopputuloksen. Kurssi oli erittäin mielenkiintoinen ja hyödyllinen, vaikka olen aiemminkin korsetteja tehnyt, niin opeinpahan taas uusia jopa kätevämpiä tapoja korsetin ompeluun ja samalla sain taas yhdet uudet korsetin kaavat varastooni.



Projekti lähti liikkeelle aiheen valitsemisella ja tunnelmakuvien keräämisellä, joista myöhemmin suunnittelu vaiheessa etsittiin ideoita ja inspiraatiota. Itse keräsin läjän kuvia goottilaisesta arkkitehtuurista ja Tim Burtonin leffoista.



Näillä täällä Englannissa tuntuu olevan tärkeää, että materiaalia on paljon. Luonnoskirjan tulee pursuta materiaalinäytteistä ja luonnoksista; mielummin liikaa, kuin liian vähän. Suomessa meille on ehkäpä opetettu ennemmin niin, että kaikki ylimääräinen roska voidaan suosiolla jättää luonnoskirjan välistä pois, jotta lopputuloksesta tulee siisti ja selkeä.

Ja itse lopputulokseen:



Tykkään itse tuosta materiaalista yli kaiken, ja toinkin kyseistä kangasta Suomeen jouluna muutaman metrin, josta olen ajatellut ommella mahdollisesti vielä ainakin yhden korsetin lisää. Kaavat osottautuivat myös erittäin hyviksi, hirveästi en niihin muutoksia tehnyt. Yläreunan muotoilin uusiksi, sekä ympärysmitat tietysti muutin itselleni sopiviksi.



Hirveä hinku päästä ompelemaan uutta korsettia jo. Jouluna itse asiassa oli aikomus ommella, mutta jäipähän ompelematta. Pitäisi käydä katsomassa kankaitakin, kun en ole tänä vuonna mitään ostanut ja täällä on kuitenkin paljon paremmat valikoimat, kuin Suomessa. (ja edullisemmat)

Kevättakkikin olisi kova sana. Ilmat alkavat lämmetä sellaisiin lukemiin, että t-paita ja villakangastakki päällä ovat liikaa! Haluaisin jonkun perus mustan mahdollisesti pellavasekoitetta olevan jakun, mutta tuskin sellaista mistään löydän. Ehkä pitää kärvistellä tämä kuukausi vielä tuon villakangastakin kanssa ja ommella itse huhtikuussa, kun Suomeen olen tulossa.


5 kommenttia:

  1. Onpa kaunis! Ihastelen aina muiden uskomattomia ompelutaitoja, kun omani rajoittuvat lähinnä housujen lyhentämiseen... ;>

    VastaaPoista
  2. Kiitoksia <3

    Hei, ei kaikki osaa edes nappia ommella saati sitten housuja lyhentää. Eikä kaikkien tarvitsekkaan osata, eihän musta muuten olisi kenellekkään ikinä mitään iloa ^.^

    VastaaPoista
  3. Ah! Aivan ihana <3 Henkii kyllä Burtonimaisuutta.

    Miten haastavaksi ja/tai suuritöiseksi olet kokenut korsetin tekemisen? Luokkalaiseni on tekemässä korsettia päättötyökseen ja saanut muilta valituksia, ettei se ole työnä tarpeeksi laaja kattaakseen kahta kurssia. Olisi mielenkiintoisa kuulla ulkopuolisen ajatuksia tästä asiasta.

    VastaaPoista
  4. Kiitos :)

    Haastavuus vaihtelee aika paljon. Korsetin voi tehdä niin monella eri tavalla, mutta ei se helpoimmasta päästä ole. Meillä amk:ssa, korsettikurssi on 3 opintopistettä, sisältäen suunnittelun ja valmistuksen. Tähän versioon upposi tunteja ihan kiitettävä määrä.

    VastaaPoista